Tulosta

Luukas ei ollut israelilainen. Matteus saattoi olla hänen opettajansa. Luukas seurasi ja kertoi erilaisia tapahtumia joista näkyi, että Jeesus on koko maailman Vapahtaja ja antaa lohtua köyhille sekä sorretuille, Hän etsii kadonneita. Luukas tuo tätä paljon esille. Syntinen sana esiintyy hänellä useammin kuin muilla evankelistoilla yhteensä. Luukas kertoo kuinka Jeesus on myös syntisten Vapahtaja, joka ymmärtää meidän heikkouksiamme ja syntisyyttämme. Hän osoittaa kuinka Jeesus tuli erikoisesti syntisiä vapahtamaan. Luukas kirjoittaa sukupuun Marian puolelta aloittaen Joosefin apesta Eelistä ja päättää Aatamiin tuoden esiin Jeesuksen Ihmisen poikana (Dan.7:13 - 14). Sukuluettelo äidin puolelta poikkea Israelin perinteestä. Luukas on ilmeisesti haastatellut Jeesuksen äitiä Mariaa ja saanut häneltä silminnäkijätietoa, koska hänellä on paljon sellaista joita on voinut vain Maria tietää. Luukas ei mainitse yhtään ennustusta jonka sanoisi täyttyneen Jeesuksessa. Luukas ja Paavali olivat ilmeisesti hyviä ystäviä. Hän halusi osoittaa kuinka kaikki tapahtumat ja puheet olivat varmoja ja tosia. Luukas tuo esiin Jeesusta Ihmisen Poikana Dan.7:13 - 14).