Kulunut vuosi oli eräs merkittävimmistä vuosista pitkiin aikoihin ennen tätä, huomasitko miksi?

Kerron jotain miksi oli, ne eivät kylläkään ole niin suloisia muistoja, mutta sitäkin merkittävämpiä, niin Suomelle kuin koko maailmalle.

Ensin 1.3.2023 murtui hyvin kohtalokas sinetti Suomen kohdalla.

Silloin astui voimaan Translain ensimmäinen osa, ja toinen osaa kuukautta myöhemmin!

Silloin Suomi sääti loput vielä puuttuvasta lainsäädännöstä, jolla kumottiin Jumalan luomistyön tärkeä ilmoitus, jota Hän ei ole muuttanut.

Moos. 1:27. Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

 

Heinäkuun alussa oli Suomessa ja monessa maassa suuret Pride juhlat (Pride = kapina Jumalaa vastaan).

Israelissa oli maailman suurimmat Pride juhlat, ajatelkaa Jumalan valittu kansa kapinoi Jumalaa vastaan.

Kansa ei nöyrtynyt ja katunut suurta syntiä, kapinaa Jumalaansa vasxtaan.

Tämä avasi lopullisesti portit sielunviholliselle lokakuun 7:pnä Hamasin hyökkäyksen muodossa.

Jos kansa nöyrtyisi ja katuisi, sekä tekisi parannuksen, niin seuraava Jumalan lupaus kävisi käytäntöön.                                                                                              Aik. 7:14. mutta minun kansani, jota kutsutaan minun nimelläni, nöyrtyy ja rukoilee ja etsii minun kasvojani ja kääntyy pahoilta teiltään, niin minä kuulen taivaassa, annan anteeksi sen synnit ja teen sen maan jälleen terveeksi.

 

Suomen kansakaan ei ole katunut syntejään, eikä alkanut etsiä Jumalaa, vaan päinvastoin, Jumala halutaan heittää rajan taakse.

Ei turvata Jumalaan, vaan suuriin maihin ja liittoihin.

Eikös tunnu oudolta miten viisaat ihmiset elävät, niin kuin Jumalaa ei enää olisi, vaan tällainen ihmisreppana voisi hallita kaikkea.

Jumala on yrittänyt herätellä kansaamme, mutta ”synnin melatoniini” täyttää, niin päättäjien, kuin kansan enemmistön ”aivot”.

 

Mitenkäs olen itse elänyt, sitäkin mietin, mutta ei tarvitse kauan miettiä, kun huomaa, että heikosti on vuosi 2023 mennyt.

Raamatussa näkyvän Jumalan opetuksen mukaan olemme koko elämämme ja kaiken saaneet Jumalalta.

Siksi meidän tulisi käyttää koko elämä Jumalan tahdon mukaan ja kunniaksi.

Kaiken mitä emme ole eläneet Hänelle, olemme velkaa, niin kelle, no tietysti JUMALALLE.

Sitä Jeesuskin neuvoo pyytämään anteeksi ”Isä meidän” rukouksessa.

Matt. 6:12. Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.

 

Kuluneesta vuodesta voisi kirjoittaa vaikka kymmenen sivua, ja sekin olisi vain lyhennelmä, mutta tein vain hyvin pienen raapaisun, että kiinnittäisimme huomion asioihin, joilla on merkitystä koko Suomen kansalle, ja maalle.

Tällaista  näin vuoden lopussa, eräs vanha vaeltaja!