Viime aikoina on alkanut näkyä varoittava merkki Suomen kansalle.
Naapurimaa on vihjannut rajoista, mutta muistakaa, ettei sittenkään minkään maan rajoja päätä kukaan hallitsija.
Jumala määrää rajat ja asuinalueet kaikille kansoille, kaikkina aikoina.
Hän välillä nostaa jonkun kansan joko hallitsemaan, tai muuten johtamaan muita kansoja.
Hän käyttää niitä myös rankaisuna joidenkin kansojen kohdalla, esimerkkejä olisi hyvin monta.
Jos Suomen kansa ei tee parannusta yhä lisääntyvän jumalattomuuden, ja Jumalan Sanan hylkäämisen tieltä, niin ei hyvältä näytä.
Laitan taas tapani mukaan muutaman Jumalan Sanan kohdan osittamaan, kuka lopulta määrää kansojen rajat.
- Moos. 32:8. Kun Korkein jakoi kansoille perinnöt, kun hän erotteli ihmiset, hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.
Tässä on merkillinen maininta Israelin kansan liittyvän tähän asiaan, en ala sitä nyt tässä enempää avaamaan, kun en itsekkään ymmärrä sitä täysin.
Jes. 2:4. Hän ratkaisee kansakuntien riidat, jakaa oikeutta monille kansoille. Miekat taotaan auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä ne enää opettele sotimaan.
Tässä on valtava lupaus, kuinka sodat ja riidat kansojen välillä kerran päättyvät.
Hab. 2:12. Voi sitä, joka rakentaa kaupungin veriteoin, perustaa kaupungin vääryyttä käyttäen!
Tämä taas kertoo Jumalan mielipiteen siitä, jos joku kansa haluaa laajentaa aluettaan tappaen ja tuhoten.
Lukekaa Psalmi 46, siinnä on asia selitetty paljon paremmin, kuin tällainen pieni vaeltaja sitä ikinä osaa!