- Kor. 1:2. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Me puhumme usein armosta, osin oikeaa asiaa, osin asiatonta.
Maailma puhuu myös, kuinka Jumala on armollinen jokaiselle, eikä esimerkiksi tuomitse ketään kadotukseen.
Jopa Juudas Iskariotinkin sanotaan saaneen armon, ja olevan nyt Taivaassa.
Ei huomata, että siinnä sanotaan samalla Jeesuksen olevan väärässä.
Katsotaan mitä Jeesus sanoo Juudaksen kohtalosta.
Joh. 17:12. Kun minä olin heidän kanssaan, varjelin heitä sinun nimessäsi, jonka olet antanut minulle. Minä suojelin heitä, eikä heistä joutunut hukkaan yksikään paitsi se kadotuksen lapsi, jotta Raamatun sana toteutuisi.
Sitten vielä apostolit.
Ap. t. 1:24. Ja he rukoilivat sanoen: "Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, osoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut
- ottamaan vastaan tämän palvelutehtävän ja apostolinviran, josta Juudas luopui mennäkseen omaan paikkaansa."
Kyllä kadotuskin on olemassa ja sinne menee väkeä, ei armo ole ”pakkoarmoa”, että se kohtaa väkisin kaikkia.
Katsotaan vaikka hetki Ilmestyskirjaa, ja mitä valtaistuimella istuva sanoo!
Ilm. 21:8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten, saastaisten ja murhaajien, haureellisten ja noitien, epäjumalanpalvelijoiden ja kaikkien valehtelijoiden osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä. Tämä on toinen kuolema."
Noiden synkkien sanojen jälkeen lyhyt, mutta erittäin syvällinen puhe armosta.
Room.5:15. Rikkomus ei kuitenkaan ole verrattavissa armolahjaan. Yhden ihmisen rikkomuksen tähden monet ovat tosin kuolleet, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja lahja tulleet yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armosta monien osaksi.
- Eikä sitä, mikä tuli yhden synnintekijän kautta, voi verrata tähän lahjaan. Sillä yhden ihmisen rikkomusta seurasi kadotustuomio, mutta armolahja koitui vanhurskautukseksi monista rikkomuksista.
- Jos siis yhden ihmisen rikkomuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljon ennemmin ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden runsaan lahjan, tulevat hallitsemaan elämässä yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta.
- Niin kuin siis yhden ihmisen rikkomus on koitunut kaikille ihmisille kadotustuomioksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskas teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi.
- Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden vuoksi monet ovat tulleet syntisiksi, niin myös yhden ihmisen kuuliaisuuden ansiosta monet tulevat vanhurskaiksi.
- Laki kuitenkin tuli väliin, jotta rikkomus tulisi suureksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi,
- että niin kuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Tässä armo ”pähkinänkuoressa”, lue useamman kuin kerran ja mieti.
Tällaisia miettii eräs ”jatkoajalla” elävä, ja toivottaa lukijoilleen - 1.Kor. 16:23. Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.