Niin kuin sanonta kuuluu, ei mennyttä aikaa saa takaisin, eikä tehtyä tekemättömäksi.

Tapahtuiko nyt kuitenkin ihme, kun yhden menneen tunnin sai takaisin.

No tietysti nyt oli kyse vain EU:n päättämästä kellojen siirrosta, mitään ei saa elää uudestaan.

Tämän kun me ihmiset muistaisimme, että jokainen hetki on ainutkertainen.

Kaikki hyvä asiat jäävät ikuisesti voimaan, mutta kaikki pahatkin jäävät, eikä niitä hetkiä pääse elämään uudestaan, vaikka kuinka toivoisi.

Usein minäkin olen toivonut, että kun saisin ne hetket takaisin niin eläisin/sanoisin/toimisin aivan toisin.

Vaan kun ei mennyttä saa takaisin, vaikka kuinka haluaisin.

Jospa aina jaksaisi elää niin kuin ”viimeistä päivää”, eli niinkuin tietäisi ensi yönä kuolevansa, ja huomenna joutuvansa Jumalan eteen viimeiselle tuomiolle.

Silloin jäisi moni sana sanomatta, ja teko tekemättä tai sanoisin ja tekisin ne toisin.

 

On niissä minun pahoissakin sanoissani yksi hyvä puoli, mikähän hyvä se voisi olla?

Se hyvä puoli, ettei niistä kukaan muu joudu vastuuseen, vaan Ainoastaan Minä Itse.

No mistäs tiedän, kas kun Jumalan Pyhä Sana sen ilmoittaa!

Room. 14:9. Juuri sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleiden että elävien Herra.

10. Mutta miksi sinä tuomitset veljeäsi? Tai sinä toinen, miksi halveksit veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen,

11. onhan kirjoitettu: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, jokainen polvi tulee notkistumaan- minun edessäni ja jokainen kieli tulee ylistämään Jumalaa."

12. Meidän jokaisen on siis tehtävä Jumalalle tili itsestämme.

13. Älkäämme sen tähden enää tuomitko toisiamme. Päättäkää pikemminkin olla panematta veljenne eteen loukkauksen aihetta tai viettelystä.

Tällaista tänään, miettii eräs ”Jumalan sekatyöläinen”!