Matteus kirjoitti niin kuin israelilainen kirjoittaa israelilaiselle. Hän käytti todisteena VT:tä 65 kertaa, joista 43 santarkasti, joista 12 kohtaa joissa hän sanoo ennustusten täyttyneen Jeesuksessa. Hän myös lainaa Israelin muita pyhiä kirjoituksia usein. Matteus kertoi ja lainasi kohtia joita oppineet osasivat yhdistää Mooseksen ja profeettain ennustamaan Messiaaseen (kreikaksi Kristus). Siksi hän kertoo Jeesuksen sukupuun Joosefin puolelta päättäen Aabrahamiin näin osoittaen Jeesuksen kuuluvan Israeliin. Matteus kertoi Messiaan tähdestä ja itämaan tietäjistä, sekä monista muista asioista jotka olivat merkkinä Israelin oppineille. Matteus ei tuo kertaakaan esille armosta pelastumista. Hän keskittyy lähinnä Jeesuksen toiminnan viimeiseen vuoteen. Matteus tuo esiin Jeesusta Kristusta myös Israelin kuninkaana.

Kommentit  

0 # Minna Kurki 03.10.2014 10:42
Eikös edellä olevan takia nimenomaan Matteuksen evankeliumia jaeta juutalaisille evankeliointimateria alina? Meillä Suomessa kyseessä lienee yleensä Johanneksen evankeliumi, jota erikseen painatetaan jaettavaksi.
Minna
Vastaa | Vastaa lainaten | Lainaa
0 # Eero Nevalainen 11.10.2014 22:46
Kyllä se on juuri noin. Suomalaisen olisi hyvä aloittaa vaikka Markuksesta, mutta ei Johanneskaan ole hassumpi alkajaisiksi.
Vastaa | Vastaa lainaten | Lainaa