Olen huomannut elämäni varrella, että usein ihmisillä, joilla on ollut ankara, vähättelevä, ja herkästi rankaiseva, tai henkisesti etäinen isä, niin heillä on Jumalakuvakin aika ankara, ja sellainen, joka kyttää miten saisi rankaista, ja on vihainen joka virheestä.


Heidän on vaikea oppia ymmärtämään mitä on Jumalan armo.

He myös käsittävät seurakuntakurin vain rangaistuksiksi ja pelotteeksi.


Joilla on ollut ankara ja vähättelevä äiti, niin he kokevat seurakunnan ankaraksi ja ahtaaksi.

Nämä eivät tunne riittävänsä seurakunnalle missään vaiheessa, ja luulevat kaikkien muidenkin ajattelevan heistä samalla tavoin.


Samoin äiti joka ei anna lapsen osallistua mihinkään ”kun tuo lapsi on niin hidas, eikä osaakaan mitään” asenne tekee ihmisestä seurakunnassakin passiivisen ja aran yrittämään.


Kotikasvatuksesta saatu heikko itsetunto ja riittämättömyys heijastuu myös uskonelämään, ja suhtautumisessa Jumalaan, sekä seurakuntaan.

Vahvalla itsetunnolla varustetun on helpompi kestää myös erilaiset ongelmat, niin uskossa, kuin seurakunnassakin.

 

Näin olen huomioinut ja ajatellut, mutta saa olla erimieltäkin.

Minun itsetuntoni on riittävän hyvä kestämään sen.