Matt.17:20. Niin hän sanoi heille: "Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta". 

 

Luuk.17: 6. Niin Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä.

 

Selvennystä hieman siihen, mistä tulee, tai mikä antaa, tuon ”Sinapinsiemenuskon” josta Jeesus puhuu.

 

Matt.13:31. Vielä toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa.

 

32. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille."  

 

Ikivanhojen kirjoitusten mukaan Israelissa on aikoinaan (ei enää viljellä) viljelty suurta sinappikasvia, jonka siemen oli aivan pölymäistä. Kuitenkin siitä kasvoi noin 5 – 6 m korkea monihaarainen kasvi, ei puu, eikä pensas, vaan se laskettiin vihanneksiin. Lasketaanhan banaanikin ruohovartisiin, vaikka kasvaa vielä korkeammaksi.

 

Sinapin oksat olivat niin vahvat, että linnut pystyivät tekemään pesänsä niiden haaroihin. Juuret olivat hyvin erikoiset. Ne voivat tunkeutua kivimuurien, tai kivien pieniin halkeamiin. Kun ne olivat tunkeutuneet niihin, juurien kasvuvoima pystyi halkaisemaan kiveä, tai siirtämään kivimuurissa kiveä paikaltaan. Tähän pystyy vain harvat kasvit. Suomessa voikukka murtaa asfalttia, ja monien puiden, ja pensaiden juuret siirtävät kiviä, tai rikkoo rakennusten kivijalkoja. 

 

Jos meissä saa kasvattaa, yksin Jumalan valtakunnan sinapinsiemen (usko) juuriaan, eikä sitä tukahduta ”katkeruuden, eikä minkään muunkaan synnin juuri”, niin Kristus Jeesus pääsee kasvamaan meidän elämämme kautta.

Tavoittele tuota ”sinapinsiemenuskoa”, että Kristus näkyisi sinussa!