22. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'" 

Tässä on kyse Hengen korvista.

Seurakuntaa kutsuttiin alkuun heprealaisella sanalla ”yhteen kokoontuneet”.

Vasta Antiokiassa heitä alettiin kutsua kristityiksi.

Henki antaa lopuksi käskyn Laodikean ”yhteen kokoontuneille”, saman kuin kaikille aikaisemmille yhteen kokoontuneille.

Muistutan, että sama käsky koskee nykyäänkin yhteen kokoontuneita, eli seurakuntia.

Kuten olen aikaisemmin blogeissani kertonut, että sanonta ”jolla on korva se kuulkoon” tarkoitti siihen aikaan, kuulla ja totella.

Meillähän on vielä tämän lisäksi saatavissa kirjoitettu Jumalan Sana, Raamattu.

Hyvä lukijani, esitän mietittäväksesi avoimen kysymyksen.

Kuuleeko tai haluaako nykyään moni seurakunta, ja seurakuntalainen kuulla, sitä mitä Jumalan Pyhä Henki sanoo?

Hyvin yleistä on myös se, että jos kuunnellaan, niin poimitaan siitä vain itseä miellyttävät kohdat.

Usein katsotaan myös ne sopivat vain kohdat, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä.

 

Lopuksi tulee vaikein vaihe, totella sitä mitä Pyhä Henki sanoo.

Monen mielestä riittää, kun hyväksyy Jumalan ilmoituksen, mutta eri pidä tärkeänä noudattaa sitä.

Hyvä lukijani, miltä näyttää mielestäsi tällä hetkellä?

Entä miltä näyttää omassa elämässäsi?

Lopuksi kerron Laodikean kohtalon.

Sen tuhosivat useat maanjäristykset, ja nykyisin sitä ei enää ole.

 

Ole siunattu Jeesuksen Kristuksen Nimessä ja Veressä.

Tapaamme viikon kuluttua jos Jumala suo.