Ps.4:3 (loppuosa) Te rakastatte turhuutta, etsitte valhetta. Sela.

Te rakastatte turhuutta

Ensimmäisenä esimerkkinä mainitsen turhuuden rakastamisesta hengellisen turhuuden.

Fariseus ja bublik. rukoilemassa ehtoouhrin aikaan Temppelissä, siellä fariseus rakasti turhuutta.

Hän halusi osoittaa olevansa muiden yläpuolella, ja ansaitsevansa ihmisten arvostusta.

Olin kerran eräässä maassa paikalla, kun suureen sairaalaan tuotiin avustusta Suomesta.

Mukana oli torvisoittokunta, ja avustusten luovutustilaisuuteen oli kutsuttu aluehallinon johto.

Jeesus varoittaa turhuuden rakastamisesta.

Matt.6:1. "Varokaa harjoittamasta hurskauttanne ihmisten edessä sitä varten, että he katselisivat teitä, muuten ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa. 2. Kun siis annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kaduilla, jotta ihmiset ylistäisivät heitä. Totisesti minä sanon teille: he ovat jo palkkansa saaneet.

Matt.6:16. Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He tekevät kasvonsa surkean näköisiksi, jotta ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he ovat jo palkkansa saaneet.

Matt.23:5. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi 6. ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,

etsitte valhetta

Esimerkki valheesta, joka on jatkunut jo 2 tuhatta vuotta.

Matt.28:11. Mutta naisten ollessa matkalla muutamat vartijoista tulivat kaupunkiin ja kertoivat ylipapeille kaiken, mitä oli tapahtunut. 12. Kun nämä olivat kokoontuneet vanhinten kanssa ja neuvotelleet, he antoivat sotilaille suuren summan rahaa 13. ja sanoivat: "Sanokaa näin: 'Hänen opetuslapsensa tulivat yöllä ja varastivat hänet meidän nukkuessamme.'14. Ja jos tämä kantautuu maaherran korviin, me lepytämme hänet, ja te saatte olla huoletta." 15. Sotilaat ottivat rahat ja tekivät niin kuin heitä oli neuvottu. Tätä puhetta on levitetty juutalaisten keskuudessa aina tähän päivään asti.

Toinen tämän vertainen on, että Juutalaisilla on verivelka Jeesuksen kuoleman vuoksi.

Väite on helppo osoittaa valheeksi Jumalan Sanalla, aihe on niin laaja, etten käsittele sitä nyt.

Nämäkin valheet on ilmoitettu tässä psalmissa 4.

Nykyään näyttää valhe valtaavan yhteiskuntaa kaikkialla, aivan ympäri maailman.

Sela

Taas tämä monimerkityksellinen sana, jonka eri merkityksiä avasin psalmin 3 kohdalla. Kannattaa katsoa uudestaan psalmin 3 puheeni, jos ei muista, tai ei ole katsonut.

Se löytyy seurakuntamme sivulta striimauksista 21.4.2021

Nyt tapahtuu Psalmin sisällön sävyn muutos, ja Pyhä Henki tulee selvemmin mukaan.

Tämäkin on eräs Selan merkityksistä.

Miten on hyvä lukijani, onko Herramme saanut muuttaa sinunkin elämäsi?

Jos on, niin olet kerran iankaikkisuudessa Taivaan ilossa.

 

Näin kyselee vähäinen veljenne.

Käyttöoikeutesi eivät riitä kommentointiin