Jeesuksen paluuta on odotettu lähes 2 vuosituhatta.
Joidenkin opinsuuntien mukaan Jeesus on jo tullut takaisin, joko jo muutama kymmenen vuotta Taivaaseen menonsa jälkeen, tai viimeistään 1914.
Nykyisessä kristikunnassa löytyy monenlaista selittäjää siitä, milloin Jeesus tulee takaisin.
Ennusteet perustuvat milloin mihinkin, joillain uniin, tai ilmestyksiin, milloin vedotaan Raamattuun.
Vedotaan kohtiin, jotka on ymmärretty väärin, tai tarkoituksella selitetään mielestään sopivaksi.
Raamatussa on kuitenkin Jeesuksen ilmoitus ilman selityksiä ja kiertelyitä.
Matt. 24:35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
- Mutta sitä päivää tai hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä Poika, vaan Isä yksin.
Sitten Jeesus vielä täydentää sanomaansa seuraavassa.
Matt. 24:42. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
- Mutta sen te ymmärrätte, että jos talon isäntä tietäisi, millä yön hetkellä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa.
- Sen tähden olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista."
Näiden erilaisten selittäjien mukaan Jeesuksen sanat ovat kadonneet, vaikka Jeesus sanoo, etteivät ne katoa.
He uskovat tietävänsä sellaisen asian, josta Jeesus sanoo, ettei Hänkään tiedä, vaan Isä yksin.
Onkohan jollain ihmisistä niin suora yhteys Isään, että Hän kertoo tälle sellaista, mitä ei Pojalleenkaan kerro?
Minä en usko sitä, vaan olen sitä mieltä, että joidenkin olisi syytä miettiä tarkemmin mitä suurena totuutena kertoilee.
Sen myönnän, ja jokainen Raamattua tunteva näkee, että tuo Jeesuksen paluu, ei voi olla enää kaukana, mutta sitä ei kukaan tiedä Milloin!
Tällaisia tänään miettii eräs, Hänen tulemuksensa innokas odottaja!