Muistan kauan sitten kun poikani oli alle kouluikäinen. Paikkakunnalla jossa silloin asuimme oli pienten lasten olympialaiset. Poika halusi juosta kilpaa. Pienten kilpajuoksijoiden vanhemmat odottivat heitä maalissa.Ensin juostiin 50 m. Vähän ennen lähtöä sanoin hänelle, että juokse sitten lujaa. Hän lähti saman tien odottamatta lähettäjän merkkiä, saman teki koko lapsilauma. Kukaan siellä ei pahastunut, vaan kaikki hurrasivat heille. Maalissa selitin pojalle, että täytyisi odottaa lähettäjän merkkiä.

Sitten tuli seuraava matka joka oli 100 m. Tällä kertaa poika ei lähtenyt edes lähettäjän merkistä, vaan kyseli ”Isä koska saan juosta”. Sanoin hänelle tule jo. Poika lähti, juoksi vähän matkaa, pysähtyi ja kysyi onko minulla kova vauhti. Kehuin häntä, että kyllä on kova vauhti, hän jatkoi juoksua ehkä 10 m pysähtyi, ja kyseli, oliko nyt kovempi. No tietysti kehuin taas. Tämä toistui vielä pari kertaa ja hän oli vasta puolivälissä. Muut olivat jo maalissa. Silloin keksin sanoa, että koeta kuinka nopeasti juokset minun syliin. Menin kyykkyyn ja levitin kädet. Poika juoksi yhtä kyytiä suoraan syliin ja sanoi ” isä oli kiva juosta sinun syliin”. Juoksu herätti kovasti huomiota ja hän sai paljon taputuksia ja hurraahuutoja.

Palkintojen jaossa jakaja sanoi, että tämä poika teki päivän parhaan juoksun, vaikka oli maalissa reilusti viimeisenä. Poika oli onnellinen koko illan. Hän juoksi oman juoksunsa katsomatta miten toiset juoksee ja mikä on sijoitus. Vain isän mielipiteet olivat tärkeitä hänelle. Suurin palkinto oli isän syli. Mitenkä on meidän täällä elämän kilparadalla, juoksemmeko me oman juoksumme, ja onko suurin päämäärämme juoksun päätteeksi isän syli, Isän Jumalan syli. Onko katseemme kohdistunut vain Häneen ja kuuntelemmeko vain Hänen ääntään? Onko Hänen mielipiteensä meille ainoa ohje jota kuuntelemme? Keskitymmekö seuraamaan toisia kilvoittelijoita, kuinka he menevät ja vertailemme itseämme heihin ja kuuntelemme heidän mielipiteitään, ja juoksemme sen mukaan. Liian usein ajattelemme, ettei meistä ole mihinkään eikä Isä välitä meistä. Toisinaan joku lopettaa kilvoittelun tästä syystä, tai jää pois jostain tehtävästä, jonka Jumala on tarkoittanut hänelle, vain sen vuoksi kun ajattelee kun tuntuu, ettei Jumala häntä käytä. Tai sitten Jumala näyttää käyttävän jotain toista meidän mielestä enemmän. Jumalan käyttö ei kuitenkaan aina ole juuri sellaista kuin itse odotamme tai toivomme.

Sanon jokaiselle näin ajattelevalle, ”Älä katsele niin paljon toisia, äläkä vertaa itseäsi heihin”. Ei meidän Herrammekaan vertaa ketään meistä toiseen. Hän vertaa meitä rakkauteensa, Sanaansa ja vereensä. Se mitä tämä tarkoittaa löytyy Raamatusta. Haluan sanoa jokaiselle teistä tämän. Juokse oma juoksusi, mutta katso kuitenkin silloin tällöin sivuillesi ja taaksesi, jos siellä on joku, joka ei itse jaksa perille. Silloin auta ja tue heikkoa Jumalan lasta jaksamaan maaliin, Isän syliin. Isä Jumala tukee teitä molempia, että kerran olette Isän sylissä. Hän odottaa teitä maalissa taivaassa. Isämme ei mittaa aikaa, vaan odottaa ja iloitsee perillepääsystä.