Eräs vaikeimmista lajeista uskonelämässä on anteeksiantaminen, niin on myös monille anteeksipyytäminen.
Puuttui näistä kumpi hyvänsä, niin se tuo vihaa, katkeruutta ja paljon pahaa mieltä.
On ihmisiä, jotka katsoo oikeudekseen sanoa toiselle hyvinkin pahasti, mukamas ”kaikessa ystävyydessä”, tai huumorin varjolla, tai muka rehellisyyden nimissä.
Sitten kun toinen pahoittaa mielensä niin ihmetellään, että miksi tuo suuttui, enhän minä pahaa tarkoittanut.
On myös ihmisiä, jotka ylpeilee sillä, ettei he ole tottuneet pyytämään anteeksi, eivätkä pyydä.
Jos olet Kristuksen oma niin anteeksipyytäminen, ja anteeksiantaminen ovat sinulle kuuluvia, kirkastakaa siis sillä tavoin Jumala ruumiissanne
1.Kor. 6:19. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, hänen, joka asuu teissä ja jonka olette saaneet Jumalalta? Te ette ole itsenne omat,
- teidät on kalliilla hinnalla ostettu. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.
Anteeksiantamisessa ja pyytämisessä on merkitys myös uhraamisessa.
Matt. 5:23. Jos siis tuot lahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
- niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, käy ensin sopimassa veljesi kanssa ja mene sitten uhraamaan lahjasi.
Onhan Raamatussa ”lupaus” myös heille jotka eivät anna anteeksi toisille ihmisille, ja tekevät toisille vaikeaksi pyytää itseltä, omalla anteeksiantamattomuudellaan.
Matt. 6:14. Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi.
Seuraava kohta osoittaa, että meidän on tunnustettava synti mitä olemme tehneet toiselle ihmiselle, pahat sanat, ilkeät juorut, loukkaukset, vähättelyt halveksimiset yms.
1.Joh. 1:9. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Tällaisin miettein tänään eräs "Maan korvessa kulkija".