Luin joku aika sitten lehdestä jutun, jossa haastateltiin Suomen Noitaopiston opettajia.
Niin Suomessa on tosiaan sellainen, ja siinnä on noin 200 opiskelijaa.
Siellä koulutetaan noituuden eri alueisiin, ja joka alueelle on oma opettaja.
En nyt käsittele niitä, mutta eräs asia riipaisi syvältä minun mieltäni:
He kertoivat, kuinka heillä on kova kysyntä koulujen uskontotunneille kertomaan noituudesta.
Kuinka tämä on mahdollista, onko luvallista johtaa lapsia tekemisiin pimeyden henkien kanssa?
Jeesus nimen kuulemisesta tuomitaan korvauksiin (juttu on kesken, koska siitä on valitettu), mutta pimeyteen johtaminen on hyväksyttävää.
Raamatussa on kuitenkin Jumalan antamat kiellot ja varoitukset asioista, joita nämä noidat opettaa, ja tekee.
Tässä ensimmäinen jyrkkä kielto Jumalalta, siinnä Herra sanoo, että Hän inhoaa sellaisia.
- Moos. 18:10. Keskuudessanne ei saa olla ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tekee taikoja, ennustaa merkeistä tai enteistä tai harjoittaa noituutta,
- lukee loitsuja, kysyy neuvoa tietäjähengiltä tai kääntyy vainajien puoleen.
- Herra inhoaa jokaista, joka sellaista tekee. Tällaisten iljettävien tekojen tähden Herra, sinun Jumalasi, karkottaa nuo kansat sinun tieltäsi.
- Ole nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä.
Sitten kuin kuningas Saul kuoli oltuaan Jumalaa kohtaan uskoton, hänkin teki sitä mitä noidat ja jopa turvautui heihin.
- Aik. 10:13. Näin Saul kuoli uskottomuutensa tähden. Hän oli ollut uskoton Herralle eikä ollut noudattanut Herran käskyä. Hän oli myös kysynyt neuvoa henkienmanaajalta.
Sitten vielä Jeesus kertoo miten noitien käy.
Ilm. 22:12. "Minä tulen pian, ja palkkani on minun mukanani antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
- Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
- Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi oikeus elämän puuhun ja että he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin.
- Ulkopuolella ovat koirat ja noidat, haureelliset ja murhaajat, epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka rakastavat ja noudattavat valhetta.
- Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelini todistamaan teille tästä seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen sukuaan, se kirkas aamutähti."
Tee niin kuin Jumalan Sana sinua neuvoo!
Sananl. 3:5. Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi.
- Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.
Ps. 27:Herra on elämäni turva
Daavidin psalmi. Herra on minun valoni ja pelastajani, ketä minä pelkäisin! Herra on elämäni turva, ketä minä kauhistuisin!
Vielä Sinulle, joka luet tämän, henkilökohtainen viesti.
22:19. Jotta Herra olisi sinun turvanasi, minä olen nyt neuvonut juuri sinua.
Näin sanoo eräs vaeltaja, joka on huomannut, että Herra on Hyvä!