Rukoushan on ”keskustelu- ja Hengen” yhteyttä Jumalan kanssa.

Useimmiten se on monilla lyhyt huokaus Jumalan puoleen hädässä, tai vaikeuksissa.

Sillä tuppaa olemaan taipumus jäädä vain siihen ”vaikeaan aikaan”, hyvinä aikoina tahtoo unohtua.

Rukouksella on vaikutusta, toisinaan se näkyy viiveellä ja toisinaan rukousvastaus ei ole juuri se mitä pyysimme.

Tässä eräs esimerkki rukouksen voimasta, tuo parantumiskohta kosketti juuri minuakin, kun olin erittäin vakavasti sairas.

Jaak. 5:16. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että parantuisitte. Vanhurskaan voimallinen rukous saa paljon aikaan. 17. Elia oli yhtä vajavainen ihminen kuin mekin. Hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. 18. Kun hän rukoili uudelleen, taivas antoi sateen ja maa tuotti hedelmänsä.

Moni rukoilee vain ”kivojen” ihmisten, tai ystävien puolesta, mutta mitä Jumalan Sana sanoo?

Luuk. 6:28. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä solvaavat.

 

Rukouksella on merkitystä myös omalle tulevaisuudelle, jopa iankaikkisuudelle.

Luuk. 21:36. Valvokaa siis kaiken aikaa ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paeta kaikkea sitä, mikä on tapahtuva, ja seisoa Ihmisen Pojan edessä."

 

Riittääkö päivän parin aikana rukoilu, jos ei tuloksia heti näy?

Room. 12:12. Olkaa toivossa iloisia, ahdistuksessa kärsivällisiä ja rukouksessa kestäviä.

 

Mikä hyvänsä rukous, ei ole rukousta Jumalan silmissä, vaan Pyhässä Hengessä rukoilu on jota Jumala tahtoo.

Juud. 1:20. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle ja rukoilkaa Pyhässä Hengessä 21. ja niin pysykää Jumalan rakkaudessa odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.

 

Tässä on Jeesuksen opettama rukous, jos tuntuu ettei tiedä miten rukoilla.

Matt. 6:9. Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

  1. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
  2. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. 12. Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. 13. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

 

Mihin kaikki rukoukset joutuvat, ovatko ne jossain?

Ilm. 5:7. Karitsa tuli ja otti kirjakäärön valtaistuimella istuvan oikeasta kädestä. 8. Kun hän oli ottanut kirjan, ne neljä olentoa ja kaksikymmentäneljä vanhinta heittäytyivät Karitsan eteen. Heillä oli kullakin harppu ja kultainen malja täynnä suitsukkeita, pyhien rukouksia.

 

Ilm. 8:4. Ja suitsukkeiden savu nousi enkelin kädestä pyhien ihmisten rukousten mukana Jumalan eteen.

Rukous on niin laaja aihe, ettei sitä voi kuin hipistä näin lyhyesti.

Olemme tulossa uskomme ja Isänmaamme kohdalla kohti vaikeita aikoja, kerron myöhemmin lisää!

Tämä pieni vaeltaja kuitenkin kehottaa kaikkia rukoilemaan Koko Suomen puolesta, ja kaikkien tuntemiesi ihmisten puolesta.