Helmikuussa kirjoitin veljeni kuolemasta, ja nyt hänen vaimonsa siirtyi Taivaan Kotiin!

Kolmen kuukauden välein meni kaksi kymmeniä vuosia Kaidalla Tiellä kulkenutta Herran luo.

Kaikki mitä oli maan päällä merkittävää, asema, omaisuus, maine, menetti merkityksen, vain sillä on merkitystä, onko nimi Elämän Kirjassa.

He rukoilivat monta vuotta minunkin uskoontuloa, joka sitten Jumalan armosta tapahtui!

Veljelle lähtö tuli yllätyksenä (jäisellä kadulla kaatui).

Hänen vaimonsa lähetti matkaan ”kuolemantauti”, mutta Kristuksen tuomioistuin odottaa heitä, kuten sinuakin hyvä lukijani.

Siellä avataan Elämänkirja ja katsotaan, löytyykö nimesi sieltä.

 

Ilm. 20:12. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin. Avattiin vielä yksi kirja, elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

13. Meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja kukin heistä tuomittiin tekojensa mukaan.

14. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.

15. Ja jos jonkun nimeä ei löytynyt elämän kirjaan kirjoitettuna, hänet heitettiin tuliseen järveen.

 

Myös tästä ihmisen ”heikoimmasta kohdasta” joudumme vastuuseen, onko hyvä lukijani sinulla tässä asiassa syytä parannukseen.

Tee parannus, kun vielä voit!

Matt. 12:36. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset puhuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili.

37. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

 

Siellä tulee vastaan eräs hyvin tärkeä asia, joka nykyään on painettu ”maan alle”!

Matt. 25:40. Niin Kuningas vastaa heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'

 

Matt.25:45. Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'

 

46. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Oletko kohdellut lähimmäistäsi kuten siinnä olisi ollut Jeesus.

Ei ole mikään pikkuasia!

 

Onkohan nuo yllä olevat vain ”tiukkapipoista” höpinää, Jeesus itse kertoo, kuinka asia on?

Matt. 24:35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

 

Tällaisia ajattelee maan päällä hetken vaeltava, Taivaaseen matkalla oleva ”Lammas lauman hänniltä”!