Suomessa näyttää alkaneen lähes kilpailu siitä, kuka eniten osaa tehdä Raamattua tyhjäksi ja naurettavaksi.

Olen tarkistanut muutamia kymmeniä näiden ”neropattien” väitteitä, ja huomannut niissä muutamia yhtäläisyyksiä.

Osassa on kyseistä Raamatunkohtaa joko vääristelty, tai sanotaan se ”sinnepäin”, tai ei ole ollenkaan ymmärretty.

Suuressa osassa ei näillä mielestään viisailla ole tietoa.

Usein puhutaan ”juuri sillä varmuudella kuin täysi tietämättömyys asiasta voi antaa”!

Tosiasia on, että se mitä on Raamatussa, se pitää varmasti paikkansa.

 

Ps. 119:130. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee ja antaa yksinkertaiselle ymmärrystä.

 

Otan esimerkiksi lasten satuna pidetty tapahtuman, tämä oli tosiaan tapahtuma, jota ”tietämättömät” pitää satuna.

Matt.17: 27. Mutta ettemme heitä loukkaisi, niin mene ja heitä onki järveen. Ota sitten ensiksi saamasi kala, ja kun avaat sen suun, löydät hopearahan. Ota se ja anna heille minun puolestani ja omasta puolestasi.

Tätä on pidetty satuna, sanottu eihän kalan suussa rahoja voi olla.

 

Temppelivero oli maksettava juuri ennen Pääsiäistä, jokaisen 20v täyttäneen juutalaismiehen, ja se oli puolen pyhäkkösekelin arvoinen.

Raha oli ilmeisesti Slater, joka oli kiiltävää hopeaa, se riitti kahden miehen veron maksuun.

Jeesus maksoi, mutta osoitti opetuslapsille, että raha oli sittenkin lahja Korkeimmalta.

 

Gennesaretin järvessä elää hyvin suurikokoinen Galilean karppi (tieteellinen nimi Pilepa galilae), se pitää pieniä poikasiaan suussaan.

Karppi päästää ne vain ruokailemaan, jonka jälkeen poikaset palaavat emon suuhun.

Kun on aika vieroittaa poikaset, kala ottaa suuhunsa jonkin kiiltävän, esim. kiven, ettei poikaset löydä takaisin, nykyäänkin sen suusta löytyy rahoja.

Rahan löytyminen kalalta ei ollut suurin ihme – suurin oli se, että se oli juuri oikean kokoinen raha, ja että se oli ensimmäisen kalan suussa.

 

Jer. 15:16. Sinun sanasi löytyivät, ja minä söin ne. Sanasi olivat minulle riemu ja sydämeni ilo, sillä minut on otettu sinun nimiisi, Herra, sotajoukkojen Jumala.

 

Ps. 119:133. Tee askeleeni vakaiksi sanallasi, ettei mikään vääryys minua hallitse.

 

Joh. 6:35. Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano.

Tässä on vain yksi monista ihmeellisyyksistä, joita ei uskota todeksi, vaikka ne ovat täysin totta!

Raamattuun voi luottaa olen sen todennut!.