Viikko sitten sivusin aihetta ihmeet, moni uskova pitää niitä Raamatun aikaan kuuluvina, olleina, ja päättyneinä!
Kerron kuitenkin teille kaikille, että ihmeiden aika on parhaillaan voimassa.
Tuon tässä muutamia ihmeitä, joissa olen ollut henkilökohtaisesti näkemässä, ja kokemassa.
Job 5:8. "Minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen, 9. hänen, joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää,
Kerron tässä vain sellaisista, jotka tapahtuivat Venäjällä, itse kävin siellä noin 200 kertaa.
Meitä oli ryhmä uskovia, jotka kävivät siellä säännöllisesti.
Kävimme aina ryhmässä, joka muodostui Siilinjärven, ja Kangasalan Helluntaiseurakuntien jäsenistä, niin miehiä, kuin naisia.
Joskus harvoin oli mukana muutama joistain muista helluntaiseurakunnista.
Täysin tippaakaan liioittelematta, voin kertoa, että joka kerta tapahtui jotain niin erikoista, ettei niitä voi edes kuvitella muuksi, kuin Jumalan teoiksi.
Yleensä kerrotaan parantumisista, mutta minä aloitan ”terveenä säilymisen” ihmeistä.
Kävimme tartuntatautisairaalassa kertomassa Jumalan Sanaa.
Meitä varoitettiin etukäteen, ”älkää menkö, koska siellä oli tulirokkoa, hinkuyskää, kurkkumätää ja muita vaarallisia tarttuvia tauteja”.
Rukoilimme, ja tulimme siihen tulokseen, että kyllä heidän pitää saada Jumalan Sanaa, ja niin menimme.
Kukaan meistä ei sairastunut, eikä tuonut tartuntaa Suomeen omaisilleen.
Kävimme myös tuberkuloosiparantoloissa, joissa oli taudin eri muotoja, ja myös pelätyintä tuberkuloosia, johon ei ole olemassa lääkettä, muuta kuin ”hauta”.
Meitä varoitettiin ”Keskussairaalatasolta”, älkää menkö, sillä aivan varmasti useampi teistä sairastuu ja kuolee.
Me menimme viemään myös heille Jumalan Sanaa, eikä kukaan sairastunut!
Osa potilaista parani ja pääsi kotiin, vaikka he olivat tulleet (tuotu lähinnä vankiloista) kuolemaan sinne.
Ylilääkäri puhui kerran olleensa siellä jo 28 vuotta, eikä ollut koskaan nähnyt kenenkään paranevan, mutta meidän alettua käydä siellä tuomassa Jumalan Sanaa, alkoi koko laitoksessa kaikkien vointi kohentua, ja väkeä alkoi päästä parantuneina kotiin!
Mitään lääkkeitä ei heillä itsellä ollut, ja potilaita lähes sata.
Ps. 96:2. Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään! Julistakaa päivästä päivään ilosanomaa hänen valmistamastaan pelastuksesta.
3. Kertokaa kansojen keskuudessa hänen kunniastaan, hänen ihmeistään kaikkien kansojen keskellä,
Kerron vielä yhden yksittäistapauksen.
Kävimme Viipurissa Luutuberkuloosisairaalassa, jossa meitä pyydettiin huoneeseen, jossa oli 13 v ja 14 v vuotiaat tytöt kuolemaisillaan, heidän mummonsa oli kutsuttu sinne kuolinhetken tueksi.
Molemmille oli tehty niin monta leikkausta selkärankaan, niin että selkäranka oli poissa.
Heidät oli taivutettu sängyssä niin, että pää kosketti pakaralihaksia, tytöt oli tajuissaan, mutta hyvin tuskaisia.
Rukoilimme heidän puolestaan, mitään ei siinnä tapahtunut.
Seuraavan kerran kun menimme sinne, ja kysyimme, milloin tytöt kuolivat, niin ylilääkäri oli hyvin hämmästynyt ja kertoi.
”Molemmat tytöt paranivat, heille kasvoi uudet selkärangat, tervehtyminen oli täydellistä, ja lähtivät mummojen kanssa kotiinsa täysin terveinä.”
Tapahtuman seurauksena meille tuli ehdoton täysi kielto kyseiseen sairaalaan, se tuli viranomaisilta.
Syyksi ilmoitettiin, että tuollaiset ihmeet aiheuttaa liikaa levottomuutta.
Tapahtui kuten Ap. t. 4:16. ja sanoivat: "Mitä me teemme näille miehille? Onhan heidän kauttaan tapahtunut ilmeinen ihme, sen tietävät kaikki Jerusalemin asukkaat, emmekä me voi sitä kiistää. 17. Mutta ettei asia leviäisi laajemmalle kansaan, kieltäkäämme heitä ankarasti enää puhumasta tässä nimessä yhdellekään ihmiselle."
Televisio, radio ja sanomalehdet pyysivät vuosien aikana hyvin monta kertaa haastatteluja.
Emme antaneet yhtään, mutta paljon ihmisiä tuli uskoon, niin sairaaloiden, kuin lastenkotien ja muiden laitosten henkilökuntaa ja potilaita.
Uskon ydin ei ole kuitenkaan ihmeissä, vaan Jeesuksen sovitustyössä, ja sielujemme lunastuksessa Jumalalle!
Tällaisia muistelee tänään, eräs ”Venäjän työn veteraani”, jonka laittoi liikkeelle tämä Herran Sana.
Luuk. 10:2. Hän sanoi heille: "Eloa on paljon mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä sadonkorjuuseensa.