Ilmestyskirjassa Pergamon seurakunnan enkelille kirjoitetussa kirjeessä on varsin erikoinen maininta, joka ei nykyihmiselle sano mitään. Avaan sen teille, mitä sillä siihen aikaan tarkoitettiin. Tässä on valtava sanoma syyttömyydestä Jumalan edessä Kristuksen lunastuksen perusteella.

Ilm.2:17. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'

 

Kun joku oli ollut oikeudessa syytettynä vakavasta rikoksesta, mutta oli siellä todettu syyttömäksi, ja saanut siellä vapauttavan tuomion. Merkiksi siitä hänelle annettiin valkoinen kivi, jossa oli vapauttavan tuomion, ja syyttömyyden julistaneen tuomarin nimi. Sillä hän sai osoitettua syyttömyytensä myöhemmin kaikille jotka pitivät häntä syyllisenä. Kiven saaja säilytti sitä kuolemaansa asti. Kivi oli niin pieni, että sitä voi kuljettaa aina mukana.

 

Näin meilläkin on vapauden julistaneen tuomarin nimi Jeesus, kirjoitettuna sydämiimme.